Ratkaisuesimerkki

Haluatko, että autan sinua ongelman ratkaisemisessa? Alla on kaksi esimerkkiä, miten voin auttaa sinua.


Esimerkki 1: Tiimin ongelma ja ratkaisu

Tilanne
Tiimi kohtaa muutoksia ja toimii itseasiassa jatkuvissa muutoksissa. Tiimi ei näe muutoksissa mahdollisuuksia. Usko omiin kykyihin ja itseluottamus ei ole ihan kohdallaan. Tiimi tekee useita asioita yhtäaikaa ja jopa samat henkilöt toisistaan tietämättä. Ajattelua tiimissä ohjaa se, miten asioita on tehty aina ennenkin. Uusia ratkaisuja ei juurikaan kuunnella tai yhdessä etsitä. Töitä ei aseteta tärkeysjärjestykseen, ei suunnitella järjestelmällisesti, ei aikatauluteta, ei määritetä selvästi kuka tekee ja kenen kanssa ja millä resursseilla. Toiminta on reagointia päälle kaatuvaan ja jatkuvaa pienten ongelmien ratkaisemista. Kuulostaako tutulta?


Ratkaisu
Tiimi päättää muuttaa nykytilannetta ja muuttua myös itse. Tavoitteeksi asetetaan parantaa työn tehokkuutta ja työilmapiiriä vähintään 10 %. Kalenteriin varataan yhteistä aikaa noin kuusi tuntia. Jokainen varaa henkilökohtaiseen valmistautumiseen noin 30 minuuttia. Tiimi osallistuu ryhmälle räätälöityyn valmennukseen, jossa perehdytään muutokseen ja toimintakykyyn. Jokainen saa henkilökohtaisen toimintakykyprofiilinsa ja tiimiprofiilin sekä niiden analyysit, joiden perusteella tunnistetaan toimintakyvyn vahvuudet ja kehittymistarpeet. Tiimi tekee yhdessä lyhyitä tehtäviä, joissa toimintakyvyn eri osa-alueet avautuvat. Yhdessä sovitaan, että kehittäminen ei jää tähän. Jokainen tekee oman kehittymissuunnitelmansa ja yhdessä tiimin kehittymissuunnitelman ohjauksen perusteella. Kehittyminen rakennetaan tunnistettujen vahvuuksien hyödyntämiseen ja kohdennetaan 1-2 osa-alueeseen.

Jatkotoimenpiteet varmistetaan siten, että jokainen lähettää viikon kuluessa laatimansa kehittymissuunnitelman valmentajalle, joka antaa suunnitelmista yhteisen tai sovittaessa henkilökohtaisen palautteen - kuten myös tiimin kehittymissuunnitelmasta. Kehittymistavoitteet sovitaan myös henkilökohtaisiksi kehittymistavoitteeksi.

Sovittujen tavoitteiden saavuttaminen todetaan 6 - 12 kk kuluttua tiimin toiminnallisten tulosten, työilmapiirikyselyn tulosten sekä nyt toiseen kertaan tehtyjen toimintakykyprofiilien avulla. Samalla todetaan henkilökohtaisten kehittymissuunnitelmien ja tiimin kehittymissuunnitelman toteuttaminen. Yhdessä päätetään tiimin seuraava kehittymiskohde jatkuvan parantamisen periaatteen mukaisesti.

Katso tästä asiakkaan palauteSopisiko tämä ratkaisua myös teille? Ota yhteyttä.



Esimerkki 2: Yrityksen ongelma ja ratkaisu

Tilanne: muutostarve
Yritys haluaa vastata uudella strategialla toimintaympäristön jatkuviin ja yhä monimutkaisempiin muutoksiin. Liiketoimintaa halutaan kasvattaa ja sisäistä toimintaa tehostaa. Yhdeksi menestystekijäksi on tunnistettu esimiesten ja koko henkilöstön kyky sopeutua ja ylläpitää suorituskykyään tulevissa muutoksissa ja kehittää suorituskykyään edelleen tuleviin muutoskiin. Toimintatapoja halutaan uudistaa pysyvien muutosten saamiseksi toimintakulttuurissa.


Ratkaistava ongelma: muutoskyky

Miten henkilöstö saadaan muutoksissa
- Näkemään toimintaympäristön ja sen muutokset mahdollisuuksina
- Tunnistamaan omat vahvuudet ja kehittymistarpeet
- Näkemään selkeä päämäärä ja tavoitteet sekä priorisoimaan tehtäviä ja resursseja
- Tarkastelemaan asioita ennakkoluulottomasti eri näkökulmista
- Etsimään vaihtoehtoja ja pyrkimään ratkaisemaan ongelmia uusilla tavoilla
- Kuuntelemaan ja esittämään kysymyksiä sekä uskaltamaan pyytää tukea ja apua
- Pitämään asiat järjestyksessä niiden tärkeyden, ajan, paikan ja tekemisen suhteen
- Sitoutumaan muutoksiin enemmän kuin puolustautumaan niitä vastaan
- Uskaltamaan tehdä päätöksiä vajaillakin tiedoilla ja ottamaan hallittuja riskejä



Ratkaisu: muutosvalmennus
Muutoksen johtamiseen liitetään toimintakyvyn parantaminen, joka tukee strategian toteuttamista ja 10 % tehokkuuden lisäämistä ja liiketoiminnan kasvua. Ratkaisu perustuu yritys-, tulosyksikkö- ja toimialakohtaisiin tarvekartoituksiin. Toteutus kattaa yrityksen kokonaisuuden ja leikkaa henkilöstön johdosta tiimeihin. Valmennus aloitetaan johdosta ja se laajennetaan kaikkiin esimiehiin vuonna 2016. Valmennukseen kohdennetaan rahoitus, joka vastaa yhtä prosenttia palkkakuluista ja keskimäärin yksi työpäivä työntekijää kohden. Seurantavalmennukset ja vaikuttavuuden arvioinnit tehdään vuonna 2017.


Hyödyt: 10 % lisää tehokkuutta ja liiketoimintaa

Hyvä esimiestoiminta, työtyytyväisyys ja toimintakyky, joilla yrityksen tehokkuus- ja liiketoimintatavoitteet saavutetaan.


Toteutus: operaatiolinjat sekä aikautus ja mittarit

Johto: strategian toteuttaminen - tehokkuus ja liiketoiminta +10 %
Päälliköt: hankkeiden tavoitteiden saavuttaminen - aikataulun ja budjetin toteuma
Esimiehet: hyvä esimiestoiminta käytännössä - tyytyväisyys esimiestoimintaan +10 %
Tiimit: parhaat menettelytavat käyttöön - työilmapiirikyselyn tulos +10 %
Henkilöstö: henkilökohtaiset kehittymissuunnitelmat toimintakyvyn kehittämiseksi
Organisaatio: toimintakulttuuri, jossa arvot ovat arjessa - työilmapiirikyselyn tulokset +/-



Investoinnit: keskimäärin 1 % palkkakuluista ja 0,5 % työajasta
Toimintakyvyn kehittämiseen keskimäärin 450 e ja yksi työpäivää työntekijää kohden vuodessa, kunnes kehittäminen on osa normaalia toimintaa.

Toimintakykyvalmennus:
- johdon tiivistetty valmennus: yrityksen ja johdon toimintakyky (4 h)
- päälliköiden valmennus: muutoksen ja toimintakyvyn johtaminen (6 h)
- esimiesten valmennus: esimiestoiminnan kehittäminen ja toimintakyvyn johtaminen (4+4 h)
- esimiesvalmennus uusille esimiehille: esimiestoiminta ja toimintakyky (1+4+1+4 h)
- tiimivalmennus: perusvalmennus: toimintakyky ja sen kehittäminen (1+4+1 h)
- koko henkilöstö: teemaluennot valmennuksen tavoitteista ja toteutuksesta
- seurantavalmennukset 12 kk kuluttua (2-4 h)

Vaikuttavuus: varmistetaan
- tarpeellisuus: tarpeiden tunnistaminen tarvekartoituksen avulla
- tavoitteellisuus: tavoiteltavien hyötyjen määrittäminen ja kuvaaminen tunnusluvuilla
- johdon sitoutuminen: osa jatkuvaa johtajana kehittymistä ja esimerkillä johtamista
- henkilöstön sitoutuminen: osa henkilökohtaista ja tiimien jatkuvaa kehittymistä
- leikkaavuus: johdosta kaikkiin esimiehiin
- kattavuus: kaikki organisaation osat
- parhaat käytännöt: tunnistetaan jatkuvan arvioinnin perusteella ja jaetaan käyttöön
- arviointi: osallistujien palaute ja tulosten arviointi asiakkaan kanssa
- jatkuvuus: seurantavalmennus 6-12 kk kuluttua

Valmennusratkaisuissa halutut vaikutukset varmistetaan systemaattisesti aloittaen tarpeista ja tavoiteltavasta hyödyistä sekä päätyen haluttujen vaikutusten todentamiseen ja pysyviin muutoksiin toimintakulttuurissa.

Ratkaisuesitykseen liittyviin kysymyksiin ja vastuksiin voit perehtyä tästä

Valmennuksen käytännön järjestelyjen menestystekijät on kuvattu oppaassa "Vaikuttavaan valmennukseen", jonka voit tilata maksutta etusivulta.

Ratkaisuehdotus voimassa toistaiseksi. 

Sovitaan käytännön yksityiskohdat tapaamisessa.

Ota yhteyttä, Hannu Hyppönen puh. 040 657 3495 hannujhypponen@gmail.com


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä sinä olet tekstistä? Ota kantaa.
Kaikki kommentit ovat tervetulleita!